Christoffer Hultin GroupM Finlandiin

Christoffer Hultin GroupM:ään vahvistamaan datapohjaisen asiakaskokemuksen ymmärrystä

kuva-toffe

GroupM on nimittänyt Christoffer Hultinin Nordic Consumer Engagement Directoriksi alkaen 1. joulukuuta 2016, paikkanaan GroupM Finlandin Helsingin toimisto. Ennen GroupM:ää Christoffer on ollut esimerkiksi perustajana, osakkaana ja toimitusjohtajana CEO Helsingissä,  toimitusjohtajana OMD Finlandissa, suunnittelujohtajana ja osakkaana Toinen Helsingissä ja lukuisissa eri kansainvälisissä rooleissa Nokiassa.

 

”GroupM kasvaa Suomessa, ja vahvistamme entisestään valmiuksiamme parantaa asiakkaidemme liiketoiminnan tuloksia datapohjaisen asiakaskokemuksen kartoittamisen, analytiikan ja kuluttajasitoutumisen kautta”, kertoo Christoffer, ja jatkaa: ”Olen erittäin innostunut GroupM:n tuomista mahdollisuuksista.” Christoffer tulee keskittymään erilaisten osaamisalueiden kehittämiseen Suomessa ja laajempien pohjoismaisten hankkeiden johtamiseen yhdessä GroupM:n johtoryhmän kanssa.

 

“Olemme todella onnekkaita, että saamme Christofferin tiimiimme. Hän on yksi kokeneimmista henkilöistä alallamme, ja lisäksi hänellä on vahva yrittäjähenki. Liiketoimintamme Suomessa on hyvässä kunnossa, mutta meillä on valtava halu kasvaa sekä kunnianhimoiset tavoitteet. Christoffer auttaa meitä hyödyntämään Suomessa entistä paremmin globaalin verkoston tuomaa kilpailuetua erityisesti datan, kohderyhmäymmärryksen ja asiakaskokemuksen kautta”, sanoo Jonas Hemmingsen, GroupM Nordic CEO.

 

 

Maxus, MEC, Mediacom, Mindshare ja Xaxis yhdessä ovat GroupM Finland. Vuoden 2015 kokonaisliikevaihto oli lähes 100 miljoonaa euroa, joka on 20% Suomen mediatoimistomarkkinasta.

GroupM:n ensisijainen tarkoitus on tarjota asiakkailleen ensiluokkaista palvelua ja ratkaisuja olemalla johtava toimija niin mediaostajana, digitaalisena kumppanina sekä datan, asiakaskokemuksen ja kohderyhmäymmärryksen tuottajana.

Toimistomme